Leijonakoru

Suomalaisuuteen ja usein sen mukana tulevaan kansalaisuuteen liittyy tunne, jota voitanee kutsua kansallistunteeksi tai -hengeksi. Mitä se on? Minä tiedän historiamme sodat, sen tuskan ja samalla "veljeä ei jätetä hengen" . Tiedän myös esi-isiemme hyvinvoinnin rakennustalkoot ja kaiken tuon ylevän millä meitä nykypäivän pullapoikia on ruokittu jo etukäteen. Tai Paavo Nurmet ja Juha Miedot kuvana suomalaisesta periksi antamattomuudesta. Kansallisromantiikka maitolaitureineen ja Eloveena- tyttöineen. Tästä kaikesta nousee joku värinä sisälmyksissä, jota ehkä voin luonnehtia ylpeydeksi tai jopa kansallistunteeksi; suomalaisuuden pohjavireeksi. Onko tuolla värinällä kuitenkaan enää nykymaailmassa mitään merkitystä? Mihin minä nykyihminen tarvitsen suomalaisuutta. Saati sitten nationalismia, jonka minä suomennan mieluusti: Itsensä parempana pitämistä syntyperän vuoksi. Joskus tuo nationalismikin on varmasti ollut tarpeen. Onko enää? Lähinnä on kansallistunne ja siihen liittyvä ovat näyttäneet minulle viime vuosina takapuoltaan. Olen ollut etuoikeutettu ja nähnyt jo vuosia nuorta elämää ja nuorten maailmankuvanrakennuspuuhia. Olen voinut läheltä katsoa leijonakorujen kauloihin ilmestymistä, mutta myös kun pilottitakit on laitettu lopullisesti naulaan ja tukkakin  on takaisin kasvatettu. Kansallistunne ja ylpeys omasta syntyperästä on ilmentynyt vihana ja suvaitsemattomuutena. Kansallistunne on ollut naamio, jonka taakse on voinut piilottaa kasvukivut ja pelon  vieraasta. En minä leijakorua halveksi, mutta mitä se tarkoittaa? Mitä sillä pitäisi kertoa? Mitä kansallistunteen pitäisi olla? Kerro Esko.

t. Ville

(15.3.) Eskon tuotosta odotellessa en malta olla lisäämättä aiheeseen jo omaa lauluani.

Laulusta ja tunnelmista...
Yritin puristaa suomiromantiikan, suomi-miehen hiekon itsetunnon, rakkauden janon, vahvan kotiseuturakkauden ja silti kaukokaipuun helpompaan elämään samoihin kuoriin. Halusin, että laulussa soisi jotain tuttua: Konsta Jyhlä. virret, mutta samalla Putrot ja muut nykyajan helismaat.  Tuommonen siitä tuli, noilla lääkkeillä.
Erityiskiitos Johanna Logrénin, joka soitti tuon mukavan haitarin tuohon ralliin.
  

MISSÄ KULJET SUOMI-NEITO (16.4.2012)

Minulle kansallistunne on ennen kaikkea maantieteellinen asia. Ihminen syntyy johonkin maahan maailmassa, ja siitä maasta alkaa tulla hänen kotinsa, jota hän alkaa arvostaa - tai epäarvostaa. Olen suomalaisen kulttuurin ystävä ja pidän kotimaastani, mutta samalla tiedostan, että jos olisin syntynyt muualla, esim. Senegalissa arvostaisin varmaankin aivan yhtälailla Senegalia ja sen kulttuuria ominani. Kotimaa on pysyvä tunne.
Näin ollen koen, että kansallistunteita yhdistävä tekijä on elinympäristö ja luonto. Me emme saa syntyessämme valita ympäröivää luontoa, mutta pikkuhiljaa alamme kasvaa siihen kiinni. Itse olen huomannut, että mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän minä viihdyn kesämökille järven rannalla. Luonnossa on helpointa rauhoittua ja rentoutua. Luontoon, juurilleni minä kaipaan kiireen keskellä.
Tällä kertaa minäkin tuotin Villen tapaan laulun. Lauluun koitin saada luonnon arvostamista ja sen parissa viihtymistä sekä kaipuuta, koska se on niin kovin suomalainen tunne. Apunani toimi Konsta Nieminen, jonka laulua ja pianon soittoa voitte kuulla laulussa. Kiitos Konstalle.


-Esko