Junasta on tullut minulle hämmentävä, jopa sadun tuntuinen maailma. No ei ole tullut, mutta voisi olla tullut. Etenkin kun siellä matkustaminen on nykyään niin harvinaista herkkua. Viime kerralla junalla matkatessani yllätin itseni ajattelemasta, että mitä nuo muut vaunussa olijat minusta ajattelevat? Näytänkö maailmanmatkaajalta, bisnesmieheltä, peräkamarin pojalta, vaikko perheen isältä jolla on jo melkoiset vieroitusoireet perheestään pitkän työmatkan jäljiltä? Toivoin näyttäväni maailmanmatkaajalta.
On hauska ajatus, että vaikka vain kaksi tuntia pystyy antamaan itsestään sellaisen kuvan mitä itse haluaisi. Voi tosiaan kuvitella mitä muut vaunussa olevat itsestä ajattelevat ja ohjata omaa olemistaankin siihen suuntaan. Voi kuvitella myös kanssa matkailijoille tarinat, siitä keitä he ovat. Ehkä joku rohkea jopa uskaltaa tutustua ventovieraaseen. Minä en. Ja tämä kaikki on ohi muutamassa hetkessä. Ollaan taas omalla asemalla. Takaisin omana itsenään, omassa elämässään.
Siinä tämänkertainen aihe. Esko. Tee se mitä pitää.
terveisin Ville
JUNAUNELMA (9.2.2012)
Ville loi jälleen mainion teeman, johon itseni oli varsin helppo samaistua.
Junalla matkustaminen on tullut itselleni varsin tutuksi kulkiessani opiskelupaikkakuntien ja kotipaikkakunnan välejä. Matkustaminen junassa on varsin miellyttävää, sillä vaikka junat silloin tällöin myöhästelevätkin, on niissä viihtyisät tilat ja pehmeät penkit.
Pidän erityisesti ihmisten tarkkailusta junamatkoillani. On hauska kehittää tarinoita ihmisten taustalle. Toki välillä joutuu hämmästymään omia mielikuviaan ihmisistä ja heidän elämistään, mutta hauskaa viihdettä se on. On myös huvittavaa pohtia mitä ihmiset mahtavat minusta ajatella. Moni varmasti paheksuu tapaani ottaa kengät pois jalasta junassa - joskus saattaa haju olla sietämätöntä.
Ajatus siitä, että junassa voi kohdata kenet tahansa - jopa elämänsä tärkeimmän ihmisen - on kiehtova ja romanttinen. Olen monesti löytänyt itseni ihastelemassa junan käytävän toisella puolella istuvaa neiti-ihmistä, joka viehkeydellään ja turvallisuutta luovalla tuijotuksellaan saa tunteeni sekaisin. Tilanne on toki suomalaiselle sisulle ristiriitainen, sillä sisu ei saa miestä kysymään viehkeältä neidiltä mitään, ei yhtään mitään. Niinpä usein tuskastun näkemiini kaunokaisiin.
Toive uusista tuttavuuksista on minulle erittäin ristiriitainen, sillä vaikka haluaisinkin tutustua ja jutella uusien ihmisten kanssa, niin samalla tunnen suurta kauhua, jos joku ihminen istuu viereeni. Hittoako hänen täytyy juuri minun matkani tulla pilaamaan? Enkö minä saa matkustaa rauhassa? Ihmisiin tutustuminen tuntuu olevan suuren vaivan takana junissa. Zen Cafén kappaleessa Särkylääkkeet asia kuvataan oivasti: "Eikä joukkoliikenteessä meikä kestä jos käy joku viereeni."
Näistä ajatuksista kehkeytyi runoni Junaunelma.
Sitten minä komppaan laululla! t.Ville
terveisin Ville
JUNAUNELMA (9.2.2012)
Ville loi jälleen mainion teeman, johon itseni oli varsin helppo samaistua.
Junalla matkustaminen on tullut itselleni varsin tutuksi kulkiessani opiskelupaikkakuntien ja kotipaikkakunnan välejä. Matkustaminen junassa on varsin miellyttävää, sillä vaikka junat silloin tällöin myöhästelevätkin, on niissä viihtyisät tilat ja pehmeät penkit.
Pidän erityisesti ihmisten tarkkailusta junamatkoillani. On hauska kehittää tarinoita ihmisten taustalle. Toki välillä joutuu hämmästymään omia mielikuviaan ihmisistä ja heidän elämistään, mutta hauskaa viihdettä se on. On myös huvittavaa pohtia mitä ihmiset mahtavat minusta ajatella. Moni varmasti paheksuu tapaani ottaa kengät pois jalasta junassa - joskus saattaa haju olla sietämätöntä.
Ajatus siitä, että junassa voi kohdata kenet tahansa - jopa elämänsä tärkeimmän ihmisen - on kiehtova ja romanttinen. Olen monesti löytänyt itseni ihastelemassa junan käytävän toisella puolella istuvaa neiti-ihmistä, joka viehkeydellään ja turvallisuutta luovalla tuijotuksellaan saa tunteeni sekaisin. Tilanne on toki suomalaiselle sisulle ristiriitainen, sillä sisu ei saa miestä kysymään viehkeältä neidiltä mitään, ei yhtään mitään. Niinpä usein tuskastun näkemiini kaunokaisiin.
Toive uusista tuttavuuksista on minulle erittäin ristiriitainen, sillä vaikka haluaisinkin tutustua ja jutella uusien ihmisten kanssa, niin samalla tunnen suurta kauhua, jos joku ihminen istuu viereeni. Hittoako hänen täytyy juuri minun matkani tulla pilaamaan? Enkö minä saa matkustaa rauhassa? Ihmisiin tutustuminen tuntuu olevan suuren vaivan takana junissa. Zen Cafén kappaleessa Särkylääkkeet asia kuvataan oivasti: "Eikä joukkoliikenteessä meikä kestä jos käy joku viereeni."
Näistä ajatuksista kehkeytyi runoni Junaunelma.
JUNAUNELMA
nämä ovat raakoja hetkiä
tulisi edes joku viereeni hymyilemään
kysymään mitä kuuluu
sanomaan meillä taitaa olla sama matka
ottamaan vastaan miehisen charmini
tulisi edes joku minut kohtaamaan
minuun rakastumaan
nämä ovat raakoja hetkiä
kahdessa tunnissa
ehtii täyttää koko junan unelmillaan
tulisi edes joku viereeni
joku kaunis ja luotettava
hauska ja rehellinen,
jolle voisin raikulipojan tapaan
purkaa sydäntäni
ottaa kainalooni asumaan
ylä- ja alamäet kanssani kulkemaan
nämä ovat raakoja hetkiä
kun viereen istuva
viinalle tuoksuva läskimummo
murskaa junaunelmani
nämä ovat raakoja hetkiä
teen päätöksen
alan boikotoida joukkoliikennettä
-Esko
Sitten minä komppaan laululla! t.Ville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti