Periaate

Tämä on biisiblogi. Pohjanpeiton aikaisemmat tuotokset löytävät soundcloudista.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uuden vuoden lupauksia

Hyvää uutta vuotta ihmiset!
On aika uudelle aiheelle blogissamme ja teemana ovat tällä kertaa aina tunteita herättävät uuden vuoden lupaukset.

Nämä lupaukset ovat yleensä kovin nimellisiä, eivätkä ole kauaskantoisia. Lopetan tupakoinnin. En enää syö karkkia. Alan tervehtiä puolituttujakin. Alan urheilla säännöllisesti. Käyn katsomassa mummoa useammin. Pelastan maailman. Pelastan itseni. Eihän näissä edes voi onnistua. Välillä olisi ehkä syytä pohtia, mitä itseltään edes voi vaatia. Itse olen huomannut, ettei hirveään moneen asiaan taito riitä. Ville lienee saman huomannut itsestään.

Miksi teemme lupauksia, joita emme edes oleta pitävämme? Ehkä lupaukset vain symboloivat meille uuden paremman ajan alkua. Ehkä lupauksissa on tärkeintä hymy suussa asennoituminen tulevaan. Itsensä pettäminen on alkuvaiheessa - kun onnistuminen on vielä edes jossain määrin mahdollista - varsin mukavaa.

Itse vietin muuten äärimmäisen mukavan uuden vuoden juhlan. Opin senkin, että virolaiset toivottavat toisilleen hyvää vanhaa vuotta, eivätkä uutta vuotta! Mielenkiintoista. Ehkä meidän suomalaistenkin pitäisi vaihtaa näkökulmaa. Vanhan vuoden lupauksetkin olisi huomattavasti helpompi saada toteutetuksi.

Mutta Ville, annetaan palaa. Vaikka lupauksia emme pitäisikään, niin blogin tavoitteeseen on päästävä. Kuukausi aikaa.

-Esko

MINÄ LUPAAN (3.1.2012)

No niin hoidetaas tämä alta pois, kun lomakin alkaa loppua. Nyt minulla vähän oli hankalaa saada kiinni aiheesta, joka oli ehkä liiankin lähellä. Onneksi tuo "minaattori" auttoi alla olevalla kommentillaan eteenpäin ja niin päästiinkin lupausten rikkomiseen.

Minulle on kehittynyt mielipide siihen, että valhekin on joskus hyvä, jos se on hyvä valhe ja vie kohti parempaa. Ajatellaanpa vaikka toivoa; sillä tavallahan sitä parempaa maailmaa tehdään, että toivotaan joskus mahdottomiakin asioita todeksi. Tai kyllä tuntuisi pahalta viedä saattoväeltä, joka on saattelemassa rakastaan viimeiselle matkalle toivo jälleen näkemisestä, vaikka sen tapahtuminen tuntuu rationaalisesti melko epätodelta. Omassa elämässäkin jäisi suurin osa niistä vähäisistäkin hyvistä teoista tekemättä, jos niihin ei uskoisi vallitsevasta todellisuudesta huolimatta ja/tai niitä ei olisi muille luvannut. Osa lupauksista jää silti. Minkäs sitä luonnolleen voi, mutta yrittää pitää.

Kappaleesta...

Tämä oli siis vähän tuskaisempi synnytys, mutta sainhan tehtyä. Ja koska olen löytänyt itsestäni sisäisen "konemusa-miehen" tein aluksi sellaisen konemusavedon, mutta se kuulosti aamulla niin pöljältä, että tein laulun uusiksi. Eskon kanssa kuitenkin sovittiin, ettei meitä estä mikään, niin laitanpas tuon hieman vinksahtaneen konemusaversionkin esille, kun kerran sen tein, että siitäs saatte.

Minä lupaan by pohjanpeitto

Minä lupaan (kone) by pohjanpeitto


- Ville

UUDEN VUODEN PAINEET(10.1.2012)

Senhän tietää, että viikon kun on mies kipeänä, niin pää pehmenee ja saattaa tehdä mitä vain. Sain viime yönä valvoessani vision, että minähän kuvaan ekalla purkkiin videon. Tässä melkoisen kamala tuotokseni.


-Esko

5 kommenttia:

  1. Tämä kysymys on kyllä Villelle jo menneen vuoden lumia. Herra antoi jo rehellisyydelle piut paut viime viikolla, joten spekulointi lupauksista on Villen osalta turhaa. Kiteyttänen viime viikolla kuultua selvennystä vielö hieman, jottei jää epäselvyyttä: "En muista tuollaista luvanneeni ja jos olenkin, niin syön sanani välittömästi". Onneksi Ville ei työskentele kasvatusalalla, jossa kyseisenlainen käytös voisi aiheuttaa kaksinaismoralismia...

    Mutta aiheena muuten ihan kiva.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa Esko! Ja Kiitos "minaattori". Myönnän sanani. Jopa hämmästyttävän tarkasti on Antt... siis minaattori kirjoittanut sydämensä lihatauluun vahvan lauseeni. Kuitenkin seison sen takana. Siis epärehellinen tai pelkurikin voi olla rehellisesti. Eritoten silloin kun tietää, että toinen vaihtoehto vie kohti sellaista hajoamista, jonka jälkeen kaikkia kappaleita on enää mahdotonta löytää. Eritoten kuntoliikunnan saralla olen jo tämän oppinut!

    nim. ammattikasvattaja

    ps. Hyvä aihe :)

    VastaaPoista
  5. Tykättiin poikien kanssa kovasti erityisesti akustisesta minä lupaan -versiosta! Hiano! :)

    VastaaPoista