SUKUJUHLAT

Hetki on aina yhtä armollinen, kun koko suku kokoontuu yhteen. Perhe kerää jäsenensä ympäri Suomea ja sitten astutaan yhteiseen kahvipöytään.

Suvun vanhimmat puhuvat muiden päälle, eivätkä enää kuulolaitteineenkaan kuule muiden puhetta. Joku antaa suoran palautteen toisen lihomisesta sitten viime kerran.

Ja jotkut salaisuudet pidetään pöydän alla, vaikka kaikki haluaisivat vihdoin tuoda luurangot näkyviin.

"Mitäs sinä olet saanut aikaiseksi viime aikoina?" Jokainen kysyy sinulta omalla vuorollaan. Ja sinä joudut jokaisen kohdalla nöyrtymään ja myöntämään, ettei ole tapahtunut mitään. "Ei tässä kummempia." Tai "No onhan tässä ollut kaikenlaista."

Oman sukunsa tapoihin juhlissa tottuu ja tulee sokeaksi muille tavoille. On aina mielenkiintoista päästä muiden sukujen ja perheiden juhliin katsomaan kuinka asiat voisi myös hoitaa. Ehkei juhlakahvin tarvitsekaan olla aina kello 14. Ehkei ole sittenkään väliä kuka hakee ruoan ensimmäisenä lautaselleen.

Tai sitten kaikella on väliä ja jokainen sukuriitti on pyhä.

Suvussa ja perheessä on omat sietämättömyytensä. Ehkä vaikeinta on huomata omat lähtökohtansa ja tajuta, että löytää itsestään samoja rasittavia piirteitä.

Mikä on tietysti myös hyvä asia. On pohja mistä ponnistaa.

Sukuaan ei voi valita. Ehkä siitä kannattaisi olla ylpeä ja kantaa se kevyenä painona.

Sitten on laulujen vuoro. Minkäslaisia sukujuhlakokemuksia sinulla Ville on?

-Esko


VANHA SIERRA(15.11.2013)

Minulle sukuun liittyy läheisesti hyväksytyksi tuleminen ja sen paine. Kelpuuttaako muu suku omat viime aikaiset teot ja saavutukset? Keskinäinen vertailu omien sisarusten ja serkkujen välillä käy luonnollisesti myös kuumana. Minne minä asetun oman sukuni asteikolla? Näistä ajatuksista syntyi Vanha Sierra, tarina totuuden paljastamisesta omalle suvulle.


-Esko

POHJANPEITTO PALAA HILJAISUUDESTAAN BIISIBLOGINA - KOHTA

Vuosi sitten Pohjanpeitto jäi hiljaisesta yhteisestä päätöksestä tauolle. Nyt tilanteeseen tulee muutos. Yhdessä on tehty uusi päätös, että blogi herätetään uudestaan eloon.

Edelleen vauhtia haetaan vuorotellen määritetyistä aiheista, mutta tuotokset tulevat olemaan tästä eteenpäin lauluja. Pohjanpeitto on nyt siis biisiblogi.

Aiheet vaihtunevat vanhaan rauhalliseen tahtiin, jottei mukava laulujen tuottaminen vahingossa lipsahda samaan laariin arkisen stressin kanssa. Pohjanpeiton alkuperäiseen ajatukseen kuuluu kepeä tarkkanäköisyys elämän iloihin ja suruihin ja siitä pidetään kiinni. Biisit syntyvät istumalla alas, pysähdyttyä hetkeksi ajattelemaan ympäröivää.

Hiljaisen elon jälkeen ensimmäinen aihe julkaistaan pian - kunhan sen ensin toinen keksii.

We are back.

-Esko

Satu

Kysyin tyttäreltäni (Vilja 5v), että mistä isi nyt kirjoittaisi tähän tietokoneeseen. Vilja vastasi: Perhosista, tulesta ja lohikäärmeistä tietenkin! Siispä, teeppä Esko satu. Viljan toivomat Perhoset, tuli ja lohikäärmeet olisi syytä olla mukana. Toteutus tietysti ihan oman mielesi mukainen.

Jäämme odottamaan
-Ville

LOHIKÄÄRME MAX (16.10.2012)

Satuja ne ovat surullisetkin sadut...
Satujen maailma on usein maaginen ja täynnä seikkailuja. Viljan antamat pakolliset osat helpottivat minua kovasti sadun tarinan luomisessa. Niistä sain heti kauniin mielikuvan yhdessä lentävistä lohikäärmeestä ja perhosesta. Halusin kuitenkin omaan satuuni myös traagisuutta, josta voisimme jotain oppia. En ole aivan varma opetuksen laadusta, mutta tarina on ainakin traaginen.
Tässä sadussa seikkailevat maailman viimeinen lohikäärme Max ja Perhos-Ossi. Satu sai runon muodon.


-Esko

KELTAISET LEHDET

Kyllä vaan. Olen huomannut, että koivuihin on tullut keltaista väriä. Syksy tulee!
Olen aina pitänyt syksystä ja sen tunnelmasta. Vähän ripottelee vettä, ilmassa on raikkautta ja kosteutta, saa laittaa lämpimät vaatteet päälle, kynttilät ilmestyvät sisustukseen... Syksyssä on mielestäni paljon hyvää, vaikka sitä leimaakin kesän taakse jäänti.
Syksy aiheuttaa toki myös ahdistusta. Värit häviävät ja alkaa tulla pimeää. Päivät lyhenee ja illat pitenee. Itsetunto alkaa laskea kohti nollarajaa. Syksy on kovaa aikaa ihmisen sisimmälle.
Ilma alkaa kylmetä. Alkaa lämmön kaipuu. Ja koska lämpöä ei enää tarjoa säätila, se täytyy löytää peiton alta. Tai paremmassa tapauksessa toisesta ihmisestä! Romanttista, eikö vaan? Tietysti, jos toista ihmistä ei ole lähellä, on syksyn kylmyys lähinnä äärimmäisen kurjaa. Paleltaa vaan, vaikka lisäisi vilttejä päällensä kuinka paljon.
Syksy - tunnelmaa vai tuskaa? Ville, puhu.

-Esko

Kyllä vaan. Syksy ei aiheuta vähääkään ahdistusta. Vaatimustaso vähenee sekä luonnossa, että omissa puuhissa. Aletaan käymään vähän pienemmillä vaihteilla, kun energia menee seuraavaan kasvukauteen valmistumiseen. Voidaan fiilistellä. Seuraavassa jotenkin tutuntuntuinen fiilistely: t. Ville

SYYSTÖITÄ (9.9.2012)

Lämmöllä ja läheisyydellä taistellaan syksyn yksinäisyyttä vastaan. Tässä laulussa ainakin. Myös toiveikkuus on tärkeä liittolainen syksyisin.
Apunani toimi Makke Nurmi, jonka asuntolastudiossa ääniteltiin. Makke myös näppäili kitaraa nauhalle. Kiitosta siihen suuntaan.
-Esko

KUNNIANHIMO

No niin. Kesä senkun mennä putkuttaa ja minä olen jo alkanut siirtämään katseitani takaisin työelämän alttarille. Kesäisenä blogiaiheena minä siis tarjoilen kunnianhimon ja ehkä myös sen puutteen. Mitä on kunnianhimo? Tarkottaakaako se pyrkimistä työelämässä mahdollisimman hyvään asemaan? Vaikko mahdollisimman mieluisaan asemaan? Pitääkö saada mahdollisimman paljon rahaa, vaikko rakentaa oma ammattitaito niin korkealle kuin vain omassa laji- ja yksilömittassaan pystyy? Pitääkö kunnianhimoa hoitaa ja ilmeneekö se hoitamattomana kateutena?  Näihin kysymyksiin Esko, sinä nuori oraakkeli anna sanasi :)
-Ville

EN MÄ TÄTÄ VARTEN (10.8.2012)

Kunnianhimo on tärkeää elämässä, jotta saamme saavutettua tavoitteitamme, mutta välillä se saa myös hupaisia ilmenemismuotoja.

Olen seurannut tämän vuoden Lontoon olympialaisia, sen huumaa ja mediahässäkkää suhteellisen aktiivisesti. Kunnian- ja voitonhimo ovat urheilussa luonnollisesti läsnä, kun taistellaan maailman parhaan kunkin lajin osaajan paikasta. Yhtä kuumaksi ja kuumemmaksi tunnelma tuntuu kuitenkin nousevan kehien ja ratojen ulkopuolella. Television ääressä osataan lajin kuin lajin kikat paremmin kuin kymmeniä vuosia harjoitelleet huippu-urheilijat. Jos Suomi ei saa mitalia, se koetaan suurena häpeänä ja kunnian menetyksenä. Aivan kuin se tekisi meistä jokaisesta hitusen verran huonomman ihmisen.

Näiden ajatusten jälkeen otin kynän käteen ja sain aikaiseksi runon En mä tätä varten, joka on omistettu kisastudioille.

-Esko

Minä olen ollut melko innoskas kaikilla muilla elämän alueilla blogiamme laiminlyöden. Mutta nyt iskin viimeisen hetken jälkeen lastenlaulumeiningillä siihen, että noloa on huomata omassa itsessäni ne kaikki raadollisimmat piirteet mitä muissa vihaa , ja kuinka ne ovat monesti juurikin ne toimimaan panevat voimat, joiden alle hyytyy sekin vähäinen hyvyys jota itsestä saattaisi löytyä (melko pitkä lause). t. ville ps. minusta kunnianhimo melko monesti pelkästään ryhdikkyyteen jalostettua kateutta.

MIESTEN HAKU

Olen jo jonkin aikaa hämmästellyt lavatanssien suurta suosiota Suomessa. Tuntuu oudolta, että muuten tämä pirtteihin perääntynyt jurokansa innostuu juuri tanssiin, joka lienee on ilmaisumuodoista yksi haastavimmista. Kuinka keski-ikäiseen vartoloonsa tyytymättömät suomalaiset yhtäkkiä unohtavat ympäröivät silmät ja antautuvat tanssin rytmien maailmaan täysin? Tämä on mainiota mielestäni! Ehkä tylyn ja karun kansan maine on liian yksioikoinen ja tanssin vapaus on sielumme vaatimaa tasapainoa.

Tällä kertaa pureudumme tähän kyseiseen kansanjuhlaan. Mitä tunteita herää suomalaisessa miehessä, kun tanssilattian laidalla syttyy MIESTEN HAKU- kyltti ja on aika lähteä etsimään daamia seuraavan tanssin ajaksi - ja mahdollisesti jopa pidemmäksi aikaa aamukahviseuraksi? Kohdataanko kesän tanssilavoilla samaa tunnetta kuin alakoulun liikuntatunneilla huutojaoissa, jossa joidenkin kohtalo on aina jäädä viimeiseksi? Jännitystä ja suuria tunteita, niitä löytyy varmasti tanssi-illan huumasta.

Ville, tanssikengät jalkaan ja parketti haltuun!

-Esko

Juhannustanssi (6.7.2012)

Tällä kertaa Pohjanpeitossa päädyttiin tekemään yhteistyötä!
No niin. Kaivoin taas hieman 90-luku laatikoita ja sieltä löytyi eräs tangon tynkä, joka minusta kaipasi uudelleen valjastuksen tähän päivään. Sanoja säädettiin hieman Eskon kanssa ja tein eteerisen valssi C-osan ja jätin sitten karhean banjo-voittoisen tragedian Eskon käsiin, joka lupasi sitä jo varhaisemmissa blogeissamme päätään nostaneen videotaiteilija Joonaksen kanssa kuvallisesti työstää. Kuvausprosessissa annettiin hetken viedä mennessään ja spontaanisuus teki tehtävänsä niin Joonaksen kuvauksessa ja ohjauksessa kuin myös Eskon näyttelijäntyössä.

-Ville

Rakkaus ei kaipaa vaihtovaatteita!

Hyvä ystäväni (tätä ennen ainakin hyvä) sanoi ylpeästi ollessaan vaimoineen, mutta ilman lapsia keski-Euroopassa pidennetyllä viikonloppulomalla: Rakkaus ei kaipaa vaihtovaatteita! Lufthansa toi siis heidän matkalaukut vasta viimeisenä iltana. Mahtavaa! Rakkaus ei kaipaa vaahtovaatteita! Ei kaipaa! Mutta mitä se kaipaa? Onko rakkaus psykoosin muoto vaikko luterilainen tahtotila? No, nyt ammuin ehkä melko kovilla. Jos nyt mietittäis edes kumppanuutta tai uskollisuutta. Saisko edes niistä jotain? Kerro Esko?


ARKEMME YLI (7.6.2012)

Ville heitti aiheeksi tällä kertaa kestosuosikin rakkauden. Luulisi, että tuosta laveasta aiheesta saisi mitä tahansa irti, mutta minulle tuotti suurta tuskaa saada aikaan mitään. Ei sillä, että rakkaus minua ahdistaisi, vaan ylipäätään olen ollut luovuuttani tuhlaamassa pääsykokeissa ja muiden tekstien kirjoittamisessa.
Viimein sain tämän viikon alussa intoa Villen mainiosta otsikosta! Totta tosiaan, rakkaus ei kaipaa vaihtovaatteita. Mieleeni juolahtivat Leevi and the Leavings -tyyliset rakkaustarinat, jossa ilo tuntuu olevan yksinkertaista ja ihmiset tyytyvät vähään. Kaivoin pöytälaatikostani vanhoja sanaparsia sekä sointukiertoja ja tämän valssitempoisen parisuhderakkauden ylistyksen sain aikaiseksi. Tämä voisi olla köyhän miehen häälahja omalle morsiammelleen.

-Esko


Tässä minun tuotos. Se tulee myöhässä. Oli töitä ja pihatöitä, niin ei millään kerennyt. Mutta kappale on muhinut pitkään ja ajattelen välillä, että liveveto on hyvä. Iloineen ja suruineen ja niinhän siinä kävikin...

Nousta sain. Ei mikään meitä kahta voikkaan

Rinnakkain. Erottaa, kun tässä lakanoita pyöritellään

Voimakkain. On taju siitä miten huojuvainen

Tahdon kai? Ainakin tänään kakSistain

Rakkaus. Ei tarvitse vaihtovaatteita. Riittaa, kun ollaan yhdessä ilman vaateita

Pihallain leikkii nyt kaksi uutta voimaa

rinnakkain ne siellä toisiansa muovaa kohti maailmaa

Turvaa hain, jostain eilisestä likaa

turpaan sain ei tätä päivää sillä auttaa lain

Rakkaus. Ei tarvitse vaihtovaatteita. Riittaa, kun ollaan yhdessä ilman vaateita