Periaate

Tämä on biisiblogi. Pohjanpeiton aikaisemmat tuotokset löytävät soundcloudista.

maanantai 28. lokakuuta 2013

POHJANPEITTO PALAA HILJAISUUDESTAAN BIISIBLOGINA - KOHTA

Vuosi sitten Pohjanpeitto jäi hiljaisesta yhteisestä päätöksestä tauolle. Nyt tilanteeseen tulee muutos. Yhdessä on tehty uusi päätös, että blogi herätetään uudestaan eloon.

Edelleen vauhtia haetaan vuorotellen määritetyistä aiheista, mutta tuotokset tulevat olemaan tästä eteenpäin lauluja. Pohjanpeitto on nyt siis biisiblogi.

Aiheet vaihtunevat vanhaan rauhalliseen tahtiin, jottei mukava laulujen tuottaminen vahingossa lipsahda samaan laariin arkisen stressin kanssa. Pohjanpeiton alkuperäiseen ajatukseen kuuluu kepeä tarkkanäköisyys elämän iloihin ja suruihin ja siitä pidetään kiinni. Biisit syntyvät istumalla alas, pysähdyttyä hetkeksi ajattelemaan ympäröivää.

Hiljaisen elon jälkeen ensimmäinen aihe julkaistaan pian - kunhan sen ensin toinen keksii.

We are back.

-Esko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti