JÄÄTYNYT LUKKO

Olen yleisesti ottaen pyöräilyihminen. Pidän siitä, että pääsen nopeasti paikasta toiseen ja lyhyet välimatkat ovat oivia mielen virkistämiseen. Pyöräily on myös erittäin näppärää peruskuntoilua.
Viimeiset kuukaudet olen kuitenkin joutunut kävelemään lähestulkoon kaikki välimatkat, joita päivittäin joudun kulkemaan, sillä pyöräni lukko on mennyt täydelliseen umpijäähän. Joulukuun loska- ja räntäsäät ilmeisesti saivat veden valumaan lukkooni, eikä se enää tee elettäkään aukeamisen eteen. Tästä syystä esimerkiksi koulumatkani ei kestä kymmentä minuuttia vaan 45.
Uusi kävelevä elämäntapani on ollut kuitenkin positiivinen kokemus. Ehdin paremmin tarkkailla muita ihmisiä ja aikaa omalle ajattelulle on huomattavasti enemmän. Toki, olen myös myöhästellyt useista tapaamisista, sillä en osaa arvoida jalkojeni nopeutta vielä kovinkaan hyvin.
Mitä yllättäen jäätynyt lukko voi aiheuttaa ihmisille? Mitä hän kokee ja mitä häneltä jää kokematta? Voiko jäätynyt lukko vaikuttaa elämäämme pysyvästi tai kohtalokkaasti?
Ville, ole hyvä ja vastaa.

-Esko

No niin. Esko se tuollaisen aiheen sitten laittoi... Niinkuin normaalistikin suolsin kappaleen yhtenä iltayönä ja tällä kertaa hämmennyin suuresti kuunnellessani seuraavana päivänä tuotosta. Ajatus matkan teosta jalkaisin sai minut jo milteinpä syvälliseksi ja löysin siitä viittauksia hetkeen tarttumiseen, elämän lyhyt aikaisuuteen ja ylipäätään mihin lyhyen aikansa käyttää. Itselläni on ollut hämmästyttävä huomio itsestäni, että siitä kun viikset alkoi kasvaa siihen, että ne kasvaa harmaita haivenia on älyttömän lyhyt!

Kappaleesta: Pyrin luomaan sellaisen kävelyn tasapaksun tunnelman, ilman suurempia nousuja tai laskuja sekä säveleen, että taustoihin. Sitten keksin, että voisihan tuohon vielä saada enemmän kävelyn tuntua jos kuvaisi kävelyä, joten kuvasin sitä. Veijasen Joonas teki siitä sitten ansioituneesti musiikkivideon tai tässä tapauksessa kävelyvideon. Eli tällainen tällä kertaa. Kiitos Joonas ja tee sinäkin Esko jotain.

t. ville

KATKENNUT AVAIN (16.3.2012)

Tilanteeni lukkoni kanssa sai uuden käänteen. Täytin eilen 23 vuotta ja ajattelin kokeilevani, josko pääsisin pyörällä kouluun, josko lukko olisi jo kevään plussakeleissä sulanut. No, ei mennyt kuin elokuvissa. Käänsin avainta ja avain katkesi. Nyt on lukko totaalisen jumissa, enkä varmaan koko keväänä voi siis ajaa pyörällä. Toivottavasti tämä tapahtuma ei leimaa koko uutta ikävuottani. Jäätynyt lukko ja katkennut avain ovat aiheuttaneet minussa suurta turhautumista ja ärtymystä.

Näistä tunteista syntyi seuraava kohtaus. Jäätynyt lukko tuottaa tuskaa, johon voi hakea apua vain historiamme suurilta kirjailijoilta, jotka ovat aikoinaan tietäneet kuinka ihmisen tunteita kuvataan ja kuinka ihmiselle tarjotaan tukea hänen kamppailuissaan. Tämä apukeino auttaa toki myös muissa elämän tilanteissa. Jäätymistähän voi tapahtua myös ihmisessä itsessään.

Videossa esiintyvät vanhat tuttavani, kuomani Antti Palonen sekä Veikko Parviainen. Kiitos toki myös Antonille ja Fedorille.

Kohtauksen nimi on "Katkennut avain".

-Esko

JUNA

Junasta on tullut minulle hämmentävä, jopa sadun tuntuinen maailma. No ei ole tullut, mutta voisi olla tullut. Etenkin kun siellä matkustaminen on nykyään niin harvinaista herkkua. Viime kerralla junalla matkatessani yllätin itseni ajattelemasta, että mitä nuo muut vaunussa olijat minusta ajattelevat? Näytänkö maailmanmatkaajalta, bisnesmieheltä, peräkamarin pojalta, vaikko perheen isältä jolla on jo melkoiset vieroitusoireet perheestään pitkän työmatkan jäljiltä? Toivoin näyttäväni maailmanmatkaajalta.

On hauska ajatus, että vaikka vain kaksi tuntia pystyy antamaan itsestään sellaisen kuvan mitä itse haluaisi. Voi tosiaan kuvitella mitä muut vaunussa olevat itsestä ajattelevat ja ohjata omaa olemistaankin siihen suuntaan. Voi kuvitella myös kanssa matkailijoille tarinat, siitä keitä he ovat. Ehkä joku rohkea jopa uskaltaa tutustua ventovieraaseen. Minä en. Ja tämä kaikki on ohi muutamassa hetkessä. Ollaan taas omalla asemalla. Takaisin omana itsenään, omassa elämässään.

Siinä tämänkertainen aihe. Esko. Tee se mitä pitää.


terveisin Ville


JUNAUNELMA (9.2.2012)

Ville loi jälleen mainion teeman, johon itseni oli varsin helppo samaistua.
Junalla matkustaminen on tullut itselleni varsin tutuksi kulkiessani opiskelupaikkakuntien ja kotipaikkakunnan välejä. Matkustaminen junassa on varsin miellyttävää, sillä vaikka junat silloin tällöin myöhästelevätkin, on niissä viihtyisät tilat ja pehmeät penkit.
Pidän erityisesti ihmisten tarkkailusta junamatkoillani. On hauska kehittää tarinoita ihmisten taustalle. Toki välillä joutuu hämmästymään omia mielikuviaan ihmisistä ja heidän elämistään, mutta hauskaa viihdettä se on. On myös huvittavaa pohtia mitä ihmiset mahtavat minusta ajatella. Moni varmasti paheksuu tapaani ottaa kengät pois jalasta junassa - joskus saattaa haju olla sietämätöntä.
Ajatus siitä, että junassa voi kohdata kenet tahansa - jopa elämänsä tärkeimmän ihmisen - on kiehtova ja romanttinen. Olen monesti löytänyt itseni ihastelemassa junan käytävän toisella puolella istuvaa neiti-ihmistä, joka viehkeydellään ja turvallisuutta luovalla tuijotuksellaan saa tunteeni sekaisin. Tilanne on toki suomalaiselle sisulle ristiriitainen, sillä sisu ei saa miestä kysymään viehkeältä neidiltä mitään, ei yhtään mitään. Niinpä usein tuskastun näkemiini kaunokaisiin.
Toive uusista tuttavuuksista on minulle erittäin ristiriitainen, sillä vaikka haluaisinkin tutustua ja jutella uusien ihmisten kanssa, niin samalla tunnen suurta kauhua, jos joku ihminen istuu viereeni. Hittoako hänen täytyy juuri minun matkani tulla pilaamaan? Enkö minä saa matkustaa rauhassa? Ihmisiin tutustuminen tuntuu olevan suuren vaivan takana junissa. Zen Cafén kappaleessa Särkylääkkeet asia kuvataan oivasti: "Eikä joukkoliikenteessä meikä kestä jos käy joku viereeni."
Näistä ajatuksista kehkeytyi runoni Junaunelma. 

JUNAUNELMA

nämä ovat raakoja hetkiä

tulisi edes joku viereeni hymyilemään

kysymään mitä kuuluu

sanomaan meillä taitaa olla sama matka

ottamaan vastaan miehisen charmini

tulisi edes joku minut kohtaamaan

minuun rakastumaan

nämä ovat raakoja hetkiä

kahdessa tunnissa

ehtii täyttää koko junan unelmillaan

tulisi edes joku viereeni

joku kaunis ja luotettava

hauska ja rehellinen,

jolle voisin raikulipojan tapaan

purkaa sydäntäni

ottaa kainalooni asumaan

ylä- ja alamäet kanssani kulkemaan

nämä ovat raakoja hetkiä

kun viereen istuva

viinalle tuoksuva läskimummo

murskaa junaunelmani

nämä ovat raakoja hetkiä

teen päätöksen

alan boikotoida joukkoliikennettä

-Esko

Sitten minä komppaan laululla! t.Ville

Uuden vuoden lupauksia

Hyvää uutta vuotta ihmiset!
On aika uudelle aiheelle blogissamme ja teemana ovat tällä kertaa aina tunteita herättävät uuden vuoden lupaukset.

Nämä lupaukset ovat yleensä kovin nimellisiä, eivätkä ole kauaskantoisia. Lopetan tupakoinnin. En enää syö karkkia. Alan tervehtiä puolituttujakin. Alan urheilla säännöllisesti. Käyn katsomassa mummoa useammin. Pelastan maailman. Pelastan itseni. Eihän näissä edes voi onnistua. Välillä olisi ehkä syytä pohtia, mitä itseltään edes voi vaatia. Itse olen huomannut, ettei hirveään moneen asiaan taito riitä. Ville lienee saman huomannut itsestään.

Miksi teemme lupauksia, joita emme edes oleta pitävämme? Ehkä lupaukset vain symboloivat meille uuden paremman ajan alkua. Ehkä lupauksissa on tärkeintä hymy suussa asennoituminen tulevaan. Itsensä pettäminen on alkuvaiheessa - kun onnistuminen on vielä edes jossain määrin mahdollista - varsin mukavaa.

Itse vietin muuten äärimmäisen mukavan uuden vuoden juhlan. Opin senkin, että virolaiset toivottavat toisilleen hyvää vanhaa vuotta, eivätkä uutta vuotta! Mielenkiintoista. Ehkä meidän suomalaistenkin pitäisi vaihtaa näkökulmaa. Vanhan vuoden lupauksetkin olisi huomattavasti helpompi saada toteutetuksi.

Mutta Ville, annetaan palaa. Vaikka lupauksia emme pitäisikään, niin blogin tavoitteeseen on päästävä. Kuukausi aikaa.

-Esko

MINÄ LUPAAN (3.1.2012)

No niin hoidetaas tämä alta pois, kun lomakin alkaa loppua. Nyt minulla vähän oli hankalaa saada kiinni aiheesta, joka oli ehkä liiankin lähellä. Onneksi tuo "minaattori" auttoi alla olevalla kommentillaan eteenpäin ja niin päästiinkin lupausten rikkomiseen.

Minulle on kehittynyt mielipide siihen, että valhekin on joskus hyvä, jos se on hyvä valhe ja vie kohti parempaa. Ajatellaanpa vaikka toivoa; sillä tavallahan sitä parempaa maailmaa tehdään, että toivotaan joskus mahdottomiakin asioita todeksi. Tai kyllä tuntuisi pahalta viedä saattoväeltä, joka on saattelemassa rakastaan viimeiselle matkalle toivo jälleen näkemisestä, vaikka sen tapahtuminen tuntuu rationaalisesti melko epätodelta. Omassa elämässäkin jäisi suurin osa niistä vähäisistäkin hyvistä teoista tekemättä, jos niihin ei uskoisi vallitsevasta todellisuudesta huolimatta ja/tai niitä ei olisi muille luvannut. Osa lupauksista jää silti. Minkäs sitä luonnolleen voi, mutta yrittää pitää.

Kappaleesta...

Tämä oli siis vähän tuskaisempi synnytys, mutta sainhan tehtyä. Ja koska olen löytänyt itsestäni sisäisen "konemusa-miehen" tein aluksi sellaisen konemusavedon, mutta se kuulosti aamulla niin pöljältä, että tein laulun uusiksi. Eskon kanssa kuitenkin sovittiin, ettei meitä estä mikään, niin laitanpas tuon hieman vinksahtaneen konemusaversionkin esille, kun kerran sen tein, että siitäs saatte.

Minä lupaan by pohjanpeitto

Minä lupaan (kone) by pohjanpeitto


- Ville

UUDEN VUODEN PAINEET(10.1.2012)

Senhän tietää, että viikon kun on mies kipeänä, niin pää pehmenee ja saattaa tehdä mitä vain. Sain viime yönä valvoessani vision, että minähän kuvaan ekalla purkkiin videon. Tässä melkoisen kamala tuotokseni.

-Esko

Pitkät pyhät!

Koska pitkät pyhät ovat edessä, niin olkoon se yllätyksellinen toinen aiheemme. Pitkiin, joskus "pakollisiinkin" vapaisiin ladataan melko ihmeellisiä ja stereotyyppisiäkin odotuksia. Entäs sitten kun arkeakaan ei oikein edes ole, niin mites sitten pitkät pyhät? Vai onko aina pitkät pyhät? Häh? Tämä aihe tulee Eskolle puun takaa, joten jäädään jännityksellä odottamaan tuotoksia.

t. Ville

ps. Ei mitään kuukautta aikaa tähän tehtävään, vaan pitkät pyhät vaan.

KARKEAA ARKEA

Tutkailin pitkiä pyhiä joulun kautta. Mitä jouluun kuuluu? Onko se onnellista vai epäonnellista? Jouluahan pidetään yleisesti rakkauden juhlana(, kun se yksi vauvakin sillon joskus syntyi), mutta joululla on myös kääntöpuolenaan yksinäisyys. Viettää joulu yksin. Kuulostaa aivan kamalalta.
Sitten vielä tämä arki-pyhä-asetelma. Onko niillä eroa?

Idea runolle tuli mieleeni eilen ollessani viettämässä Tapsan tansseja varsin ison köörin kanssa Mikkelissä. Paikalla oli vanhat sekä uudet tutut, ja minä nautin olostani. Välillä tuntui jopa, että rakastan jokaista eteeni tulevaa ihmistä joillain suurella maailman tasapainon energialla. Pitkä pyhäni sai hyvän lopetuksen.
Mutta nyt siis runo:

Karkeaa arkea

Karkeaa arkea by pohjanpeitto

aatto alkaa ahdistuksella
ostoslistalla vielä jokainen lahja
menen kaupungille suorittamaan lahjanmetsästystä,
mutta anttila laittaa hanttiin
kuusen alle jää tilaa ensi vuodenkin lahjoille

kinkku jää niin raa'aksi,
että joudun jauhamaan lihapalaa joulupäivään asti
joulupukki niin humalassa,
ettei selviä ulos ennen joulupäivän iltaa

lyhyestä virsi kaunis
ja pitkästä pyhä ruma
nämä pyhät ovat karkeaa arkea
onneksi vain kerran vuodessa kohtaan sietokykyni

tapsan tansseissa
löydän vihdoin arkisen humalan kautta elämän iloni
ja alan rakastaa koko maailmaa
tanssia minun pitäisi enemmän
letkeällä lanteella muuttaa karkea arki
yhdeksi pitkäksi pyhäksi

-Esko

Minun versio on tässä:

PITKÄT PYHÄT by pohjanpeitto
- Ville

Sankariainesta

Ensimmäinen teemamme on "SANKARIAINESTA". Huomattuamme, ettemme selviä kunnialla millään elämänalalla, on mieleemme noussut kysymys sankaruuden sisällöstä. Mitä vaatimuksia on sankareilla? Onko tulosvastuuta? Täytyykö loppupeleissä pelastaa muut vai itsensä? Tarvitseeko pahalle pärjätä?

-Esko ja Ville (ensimmäinen aiheemme on poikkeuksellisesti valittu yhdessä)


BATMANIN HENKARI

Seuraavassa on laulu, jossa Eskon sanat, minun muokkaamina. Laulun melodia "jutun" pohjaa löytyy jo 90-luvun lopun Pieksämäeltä, jossa itse vietin ehkä jonkunlaisia sankarivuosiani.

Batmanin henkari by pohjanpeitto
t. Ville

PIENENÄ OPITTUA

Lähdin pohtimaan aihetta lapsen tasolta, sillä melkoisia sankareitahan ovat nuo päiviemme piristäjät. Kovasti suoritettuani mietintöjä, tulin siihen tulokseen, että sankarin hullunrohkeus ja peräänantamattomuus vaikeuksien edessä opitaan jo elämän alkuvaiheessa.

Pienenä opittua

pienenä opittua by pohjanpeitto

pieni lapsi seisoo uhmakkaana heikkalaatikon reunalla

hän koukistaa jalkansa

valmistautuu ponnistukseen

hän aikoo lentää vesilammikon yli

minä katson ihaillen

ja ihmetellen

kuinka aikaisin meihin iskee halu

kaatua turvalleen ilman turvaa

laittaa kaikki likoon

olla silloin tällöin likomärkä elämän edessä

autan itkevän lapsen ylös

enkä kehtaa sanoa,

että kyllä se tästä vielä pahenee

en vaikka lapsi itkee ilosta

lapsi lähtee kotiinsa

minäkin yritän

kompastun kengän nauhoihini

kuravettä

nam

-Esko